¤ Rohkaisu kylpy ¤


Tänään sain upeita uutisia uudesta tulevasta yhteistyöstä.(Kerron siitä lisää myöhemmin!). Tiedätkö sen tunteen kun olet siirtymässä uuteen ja tiedät että nyt on kasvettava, on tullut aika lentää? Tiedät että on oltava rohkea ja uskallettava. Mutta usein näiden porttien kohdalla pelot nostavat päätään. Pystynkö siihen? Olenko minä tarpeeksi? Tämänkaltaisen epäilysten vuoksi päädyin tänään tekemään itselleni hoivaavan seremoniakylvyn näiden parantavien kasvien voimat apunani. Tämän päivän aurinkoisessa kylvyssä oli : -Voikukkaa: vahvistamaan solar plexusta, omaa voimaa ja buustaamaan sisäistä tulta. -Auringonkukkaa : rohkeudelle ja uskallukselle -Päivänliljoja : itsetuntoa hoitamaan(päivänliljat muistuttavat ihanaa itsetunnon hoivaajaa eksoottista ylangylangia). -Hanhikkia : omia rajoja vahvistamaan. -Särmäkuismaa : valovoimaisuudelle -Vuohenputkia : vitaalisuudelle ja elinvoimalle -Puolukanlehtiä : maadoittumiselle -Koivunlehtiä : irtipäästämiseen -Rosmariinia : sisäiselle tulelle ja tahdonvoimalle -Rautayrttiä : opastukselle (muinaiset kulttuurit käyttivät tätä pyhissä rinteissä.Druideille rautayrtti oli initiaatio riittien opaskasvi) -Neilikkaa : suojelukselle ja parantamiseen, myös afrodisiakki. -ylangylang : itse arvon tuntoa nostamaan -appelsiini: runsaudelle -sitruuna : puhdistukselle. Haudutin pannussa näistä kasveista teen yhdessä 2dl ruusuusuolan, 1tl oliiviöljyn ja eteeristen öljyjen kera. Oli aivan ihana kokemus kerrassaan. #kasvienvoimia #uudetalut #yrttikylpy #kylpytaikoja #initiaatio ¤Encouragement bath ¤ Today I had such an amazing news about new co-creation that is coming up soon.(I will let you know about it later!) Do you know the feeling when you are stepping into a path and you know you need to upgrade yourself? And you know you have to be bold and brave. Time has come and you are ready to fly. Often in the begin of these gateaways fears comes up first. Can I do it? Am I enough? Because of these doubts I ended up into the soothing ceremony bath with powerful healing plants. Todays bath with sunny vibes : -Dandelion for strengthening solar plexus and boosting inner fire and air. -Sunflower for bold and brave attitude -Daylilies for boosting selfesteem (they are a bit like ylangylang). -Cinquefoil for own boundaries

-st.John's worth for radiant glow -Goutweed for vitality -Lingonberry leaves for grounding -Birch leaves for letting go of an old -Rosemary for boosting inner fire and willpower -Verbena for guidance (It is magical plant used in many ancient cultures.Druids used it in sacred initiation rites.) -Clove for protection and healing, it is also afrodisiak. -ylangylang for boosting self love and surrendering to the new. -Orange for abundant times. -Lemon for purification. I brewed a tea in pot with 2cups of himalayan rose salt, oliveoil and essential oils. It was amazing. #herbalism #herbalbath #ceremonybath #magical #plantwisdom #sacredrituals

49 views0 comments

Recent Posts

See All